Kertomuksia TREEn takaa – Mikko

Ajatus yksilöllisestä ja laadukkaammasta asumisen konseptista syntyi jo liki kymmenen vuotta sitten Kauppakorkeakoulun yrittäjyyskurssilla. Tuohon aikaan pientaloteollisuus kukoisti, mutta lähes kaikki tarjolla olleet ratkaisut olivat identtisiä keskenään. Vaikka puu on ollut kautta aikojen yleisin pientalojen rakennusmateriaali, niin liian usein puuta näkyi ainoastaan rakennusten julkisivuissa. Hirsirakentamisella on toki Suomessa pitkät perinteet, mutta monen mielikuva siitä liittyy huvila- ja kesämökkirakentamiseen. Tuohon aikaan CLT-massiivipuulevy teki vasta tuloaan Suomeen.

Miksi massiivipuu?

Monet kokevat näkyvän puupinnan rauhoittavana ympäristönä. Tämä lienee myös yksi syy siihen, että puiset seinä- ja kattopaneelit ovat pysyneet ihmisten suosiossa läpi vuosikymmenten vaikka sisustustrendit ovat muuttuneetkin aikojen saatossa.

Puu on erittäin antibakteerinen materiaali, jopa hygieenisempi kuin lasi. Uusimpien tutkimuksien mukaan tämä johtuu puun uuteaineista, ligniinistä ja puusta haihtuvista orgaanisista yhdisteistä. Lisäksi tiedämme, että puu sitoo kosteutta, sillä on hyvät akustiset ominaisuudet ja pieni lämmönjohtavuus. Lisäksi hiiltä sitovana ja helposti kierrätettävänä puu on erittäin ympäristötehokas materiaali.

Olen työskennellyt viimeiset viisi vuotta puurakentamisen ja puutuoteteollisuuteen liittyvän kehitystoiminnan ja tutkimuksen parissa ja sitä ennen tuotekehitystehtävissä. On ollut suorastaan etuoikeus olla kehityksen etulinjassa kehittämässä rakentamisen tulevaisuutta. Ollessani mukana rakennuttamassa CLT-runkoista asuinkerrostaloa, osoitti se minulle konkreettisesti puun potentiaalin ja soveltuvuuden moderniin kaupunkirakentamiseen. Tosin edelleen yksityisen rakennuttajan on ollut lähes mahdotonta rakennuttaa koti CLT-massiivipuusta, sillä tarjontaa kotitalouksille ei ole ollut.

Vuonna 2017 palaset alkoivat asettua paikoilleen, kun Antti ja Osmo alkoivat puhua omasta kiinnostuksestaan CLT-massiivipuutalojen suunnittelua ja valmistusta kohtaan. Saman aikaisesti CLT-massiivipuulevyn tarjonta parani huomattavasti, kun Suomeen avattiin toinen CLT-massiivipuulevyä valmistava tehdas. Tuli aika tarttua tuumasta toimeen. Kuitenkin ehkä tärkeimpänä sysäyksenä TREE:n perustamiselle, oli ihmisten kiinnostuksen herääminen CLT-rakentamista kohtaan. Tosin se ei tullut yllätyksenä, sillä me suomalaiset arvostamme kestäviä arvoja ja aitoja asioita, joita TREE edustaa.

-Mikko